Talven parhaimmat retket saaristossa

Näin kevätpäiväntasauksen etapilla on hyvä katsoa menneeseen talveen 2017 ja muistella seikkailuja luonnossa. Vaikka talvi on ollut erittäin haastava jäiden suhteen, onnistuimme tekemään kotilaiturista kaksi pidempää retkeä.

Helmikuussa pakkasimme eväsrepun ja suuntasimme retkiluistimilla etsimään jään rajaa. Muistan kuinka auringon kirkkaus sattui silmiin ja kuinka voimakkaat puuskat kiidättivät luistimilla myötätuulessa ilman potkun potkua. Jää oli vaihtelevan rosoista palapeliä, mutta oma onni ensimmäisestä luisteluretkestä antoi anteeksi hyppelyn ja lyhyet liu’ut. Pysähdyimme kahville pieneen saareen, ja kallioiden suojasta tähyilimme joutsenia meren tuoksua haistellen.

Maaliskuussa laskiaisen kulmilla teimme puolestaan pitkän koko päivän hiihtoretken. Olen vähitellen herättelemässä hiihtotaitojani uusilla joulupukin tuomilla luistelusuksilla. Mistään tekniikasta ei voida kai puhua, joskin sen verran on lapsena suksilla treenattu että jonkinlainen peruskoordinaatio löytyy selkärangasta. Ja todettakoon vielä, että vaikka retkeilyssä ei varusteähkyltä voi välttyä ja hommassa hiki on toivottavaa, retkeily ei  missään nimessä ole minulle kuitenkaan urheilua tai treenausta (mielestäni elämäntarkoitus ei ole minimoida selluliittiä).

Mikä sitten vetää retkeilyn pariin?

Minulle se yksinkertaisesti on yhteys luontoon ja monet tavat olla luonnossa. Vaeltaen, luistellen, hiihtäen, marjastaen, sienestäen, kalastaen, meloen, soutaen, uiden, sukeltaen ja kuvaten.  En kilpaile tai etsi mestaruutta vaan opin lisää, syvennyn ja nautin olostani. Kun katson taivaanrantaan ja hengitän syvään sisään ja ulos, voin pysähtyä läsnäoloon. Tai umpihangessa reidet hapoilla tarpoessa otan paussin ja tarkastelen ympäristön yksityiskohtia kaikki aistit auki.

Saaristossa vallitsee talven hiljaisuus, mutta täällä on silti paljon elämää – varsinkin öisin. Saukon mahaliukuihin olen törmännyt usein, mutta viiksekästä otusta en ole koskaan nähnyt. Jänisten lisäksi myös peurat jättävät terveisiä lumeen tiedustelumatkoiltaan. Liikenteestä vastaavat valitettavasti myös pedot eli ketut, minkit ja supikoiratkin.

Koskaan ei jäähän tai omiin jälkiin voi luottaa vaan aina on tarkkailtava, mistä itselle on turvallista kulkea. Jään raja voi liikkua kymmeniä metrejä päivässä. Jäät sulavat, virrat pakkaavat jäälautat milloin minnekin. Luistelijan onnenpotku on, kun yöpakkaset tuovat uuden peilijään sulan jälkeen ellei lumisade ehdi väliin.

Retkeily on tavallaan uusien kokemusten ja rutiinien yhdistelmää. Samoissa maisemissakin luonto on aina erilainen, sillä vuodenaikojen värimaailma ja sääolot rakentavat päivän näyttämön aina uniikiksi. Luisteluretkellämme rantakallioiden jäkälät hehkuivat keltaisena suorastaan roihuten sinistä taivasta ja valkoista lunta vasten. Hiihtoretkellä saimme kokea tuntien sisään kirkkaan talvipäivän ja lumituiskun pehmeyden.

Rutiinit viittaavat puolestaan ruokailuun. Eihän retkeily ole retkeilyä ilman eväitä! Jos tulipaikkaa ei ole tiedossa, pakkaamme termarikahvit ja välipalat reppuun. Joskus joku tuhahteli minulle, että keksit ovat mummojen juttuja. Hän ei selvästikään ollut retkeilyn ystävä – keksit voittavat Tuplat ja Kismetit kymmenen nolla!

Toisinaan sää kuitenkin puuttuu retkeilyn (ja keksin kulutuksen) peliin. Tänä talvena emme päässeet paistamaan nuotiomakkaroita ollenkaan, vaikka ahkiossa koivahalkoja toiveikkaina vedeltiinkin. Makean ystävänä on minunkin myönnettävä, että retkellä keksejäkin parempaa ovat nuotiolla paistetut lämpimät eväät.


Retkeilyn palkintona on päästä perille – kohteeseen, luontoon, itseensä, toiseen ihmiseen. Toisinaan saan vain jonkun yhden näistä,  pitkän matkan aikana olen joskus löytänyt tieltäni kaiken niin hyvässä kuin pahassa. Muistoissa ja kuvissa palaa ilta-aurinko, yhdessäolo, itsensä haastaminen ja luonnosta uuden oppiminen.

Menneenä talvikautena retkeilymme olivat rajoitettu valoisan ajan kantamaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Mielenkiinnolla olen seurannut Liisan 100yötäulkona -omahaastetta. Telttailuvaellus talven pakkasilla on ehdottomasti mukavuusalueeni ulkopuolella, vaikka Lapin syksyisillä vaelluksilla lämpötila on nollissa käynytkin. Viime talvi saaristossa oli kuitenkin liian oikullinen tällaiseen hiihtovaellukseen. Ehkäpä ensi talvi on merellä suotuisampi tai ehkäpä suuntaamme yöpymishaaveen kanssa kansallispuistoihin.

Mikä on ollut sinun talviretkeilyn kohokohta?

 

 

Mökkikoti & neljä vuodenaikaa saaristossa. Tervetuloa!

Vastaa