Avainsana: mökkikoti

Sunnuntain retkiluistelut

Sunnuntain retkiluistelut

Meillä kävi viikonloppuna tuuri – ulkona paistoi kevättalven aurinko ja saaristossa puhalsi +3c merituulet. Naksautimme torpassa luistimet uudelleen jalkaan ja lähdimme seikkailemaan. Tarkoituksena oli paistella lounasmakkarat tutussa nuotionurkkauksessa ja siitä suihkia pidemmälle etelään täydellisen sileää jäätä. Ei luistelujää ollut onneton saarten välissäkään. Plussakelien ansiosta merenjää […]

Vuosipäivä

Vuosipäivä

Haluaisin hurrata, että vuosipäivän kunniaksi blogissa on uusi ilme. Oikea syy on kuitenkin oma moka ja tapahtumaketju kuoppineen paljon käytännönläheisempi – olin viime rymsteerauksessa valitettavasti valinnut teeman, joka oli hankala ja jonka tuki loppui. Ei auttanut kuin alkaa rakentamaan uusiksi! Samalla blogin sisustus hieman muuttui, […]

Kasvimaan alkeet

Kasvimaan alkeet

Helmikuu on ehkä venähtänyt hiljaiseksi blogin puolella, mutta saaressa hommat ovat keskittyneet kasvimaan suunnitteluun ja pihatöiden ennakointiin. Olen mm. ehtinyt verottaa pihan pihlajakantaa sahaamalla pavuille ja herneille tukikeppejä. Myös kasvulaatikoiden nikkarointiin on etsitty materiaaleja. Ei kai ole järkeä raahailla tänne kalliita valmislaatikoita, vaan nyt mennään […]

Talvimyrsky

Talvimyrsky

Miten kirkkaista ja aurinkoisista pakkaspäivistä saammekaan nautiskella nyt. Kuulee huokailuja miten helmikuukin näyttää helmikuulta! Toista oli kuun vaihteessa. Silloin saareen iski talvimyrsky. Melkein koko päivän valoisan ajan eteläinen merituuli ujelsi ja paukkui 20m/s. Lunta ei tupruttanut vaan tuuli iski tikkuja silmiin ja tikaria korviin. Parempi […]

Mikä on sopiva määrä pitsiä?

Mikä on sopiva määrä pitsiä?

Vanhan talon sisustajana käyn pitsin kanssa keskusteluja tämän tästä. Rakastan pitsiä ja pukeudun siihen mielelläni etenkin juhlaan. Bongaan pitsit aina sisustuksista, lehdistä, julkisista tiloista ja muiden kodeista. Olen pitsiharakka. Vanhojen talojen kontekstissa pitsi istuu mielestäni luontevasti ja olennaisesti tunnelmaan, mutta omaan kotiin se tuntuu liian […]