Luonnonkosmetiikkaa omalta pihalta osa II – koivunaamio testattu

Koivunaamio tuoreista koivunlehdistä

Yhden naisen kotikosmetiikkatehdas starttasi tänä keväänä ja ensimmäisenä tuotanto tarttui vartalonaamion haasteeseen.  Lieneekin reportaasin paikka, miten tuoreista koivunlehdistä valmistettu naamio toimi käytännössä. Paljastettakoon heti, että koivunaamio hurmasi kaikki saunojat yli odotusten!

Kahden viikon takaiseen ensimmäiseen lehtienkeräilysessioon verrattuna koivunlehdet olivat jo kasvaneet kokoa huomattavasti. Ne eivät olleet enää nahkeita vaan pehmeitä ja joustavia. Pienet mustat pisteet olivat alkaneet jo vallata osaa oksistoa. Joka tapauksessa koivunlehtien keräily valikoidenkin on nopeaa ja leppoisaa hommaa. Koko naamion valmistukseen meni alle tunti. Jaoin satsin kahteen osaan: ensimmäinen erä tuli suoraan perjantaisaunaan ja toisen osan seosta säilöin desinfioituun lasipurkkiin jääkaappiin (ei kannata sekoittaa pestoon).

Idea naamiostahan lähti viime kesän saunakuistille unohtuneista vastoista. Mietin, miten koivun luonnollisesta tuoksusta voisi nauttia pidempään. Pohdin, voisiko saunassa rentoutumisen nostaa uusiin sfääreihin ihan arjessakin eikä vain juhlapyhinä. Ja miten muistutella itseä pysähtymään, hoitamaan ja hoivaamaan omaa kehoa ja mieltä arkipesurutiinien sijasta? Näihin odotuksiin peilaten koivunaamio lunasti paikkansa saunaelämyksien joukkoon.

Koivunaamion testiryhmään kuului kolme saunojaa (otos 2N, 1M). Perjantaisaunojat toistelivat kuinka ihana koivun tuoksu on. HUUMAAVA! Naamio tuoksuu kuin tuore vasta ja jää tuoksumaan löylyhuoneeseen pesun jälkeenkin. Perjantaisaunojat ottivat vartalonaamion ja olivat erittäin tyytyväisiä naamion tuntuun ja levittäytymiseen. Lauantaisaunoja naamioitui kasvoista varpaisiin ja antoi kehuja myös naamion jälkitunteesta – iho jää todella pehmeäksi. Kaikki saunojat kävivät huuhtelussa meressä (vesi +12c). Sauna, koivun tuoksu ja meri – sielu ja keho ravittu.

Vinkkinä tunnustan, että allekirjoittanut unohti suojata seinälauteet liinalla. Eipä haittaa jos pari öljylaikkua tulee lisääkin, sillä rantasaunan sisäpintojen hioannat ja vahaukset ovat vielä edessä tänä kesänä muutoinkin.

Suomi on pitkä maa ja kevät etenee vauhdilla, mutta vielä ehtii tehdä tämän naamion etelässäkin pehmeistä, nuorista koivunlehdistä.  Tässä resepti vielä kerran varsågod!

 

VARTALONAAMIO KOIVUNLEHDISTÄ

3 dl tuoreita koivun lehtiä ja silmuja | 1 dl hunajaa | 1 dl avokadoöljyä

Aineet sekoitetaan tehosekoittimella ja seos säilötään puhtaaseen, desinfioituun astiaan. Sekoitusvaiheessa kannattaa öljy lisätä vähitellen ja oman harkinnan mukaan erityisesti jos käytät juoksevaa hunajaa.  Naamioseos on riittoisa ja ylijäämä säilytetään jääkaapissa. Säilyvyys ilman suolaa on heikko eli sovella nenätestiä, jos saunomisväli venähtää.

Koivu rauhoittaa ja virkistää | hunaja pehmentää | avokadoöljy kosteuttaa

____________________________

Vilpittömästi suosittelen ottamaan tämän saunaelämyshaasteen vastaan – niin ihana on koivun tuoksu! Tee oma satsi kotisaunaan, mökille tai anna kaverille hyvinvointilahja jos olet menossa kylään. Itse aioin nauttia koivunaamiosta heti uudelleen tänä viikonloppuna. : )

 

 

Mökkikoti & neljä vuodenaikaa saaristossa. Tervetuloa!

Vastaa