Keväisiä aarteita merenrannoilta

Kevät on saaristossa mahtavaa! Luonto herää nopeasti & vesilinnut saapuvat joukoittain heti kun jäät alkavat sulaa. Valoa, heleää vehreyttä ja äänekästä velskettä joka suunnassa. Luonnon ihmettelyn lisäksi keväässä on parasta aarteenmetsästys. Oman rannan syynäyksen ohella teen tätä joka paikassa mihin menenkin (itse asiassa vuodenajasta riippumatta). Kulunut ajopuu on ja kivet ovat aina vetäneet minua puoleensa.

Jäiden lähdön aikana ja jälkeen bongailen vedestä ja rannoilta erityisesti sileää ajopuuta. Suomella rannikon pituus on yli 1000 km ja merellistä rantaviivaa on 46 000 km, mutta yleistä rantaviivaa meillä on sitäkin enemmän kiitos järvien, sisäsaarien ja jokien. Tilaa siis on seikkailla, mutta säännöt kuitenkin on selvät: ryöstösaaliita ei muiden pihoilta kahmita ja samalla kerätään roskia. Kunnioitetaan siis kanssaihmisiä, omistusoikeutta ja luontoa.

Kiviä puolestaan etsin aina – sekä arkiretkiltä että matkoilta. Pääsiäislomilla seikkailin pohjoisimman naapurimme saaristossa eli Norjanmerellä. Kivien keräily kulkee suvussa, ja varsinkin jo edesmennyt mummini teki aivan upeita löytöjä. Toisin kuin mummini, itselläni ei ole selkeää kivityyliä (tai jos on niin hyvin sekalainen sellainen). Uskon, että kivien keräily on samanaikaisesti sekä yleismaailmallista että henkilökohtaista kulttuurista ja mantereesta huolimatta.

Niin aarteenmetsästyksessä kuin matkamuistoistojen etsimisessä on maltti valttia. Kaikkea ei voi, saa eikä kannata ottaa mukaan. Montakohan kiveä tunnustelin ja punnitsin kädessäni ennen kuin päädyin tähän punaisten kivien kokoelmaan eräällä monista rannoista, joissa vierailimme? Varmasti satoja. Tietyt asiat ovat puolestaan juuri täydellisiä siinä, missä ne huomaatkin ja parasta jättää paikoilleen. Niin kuin yläkuvan simpukat.

Matkalla simpukoita tuli yllättävän vähän vastaan, ajopuuta sitäkin vähemmän. Tummempi ja palanut ajopuu on löytynyt satunnaiselta lenkiltä Espoosta ja pienempi harmaa palanen Lofooteilta. Ajopuusaldo tältä keväältä on siis hurjat kaksi kappaletta.

Simpukoihin minulla on hieman ristiriitainen suhde. Ehkä ne tuntuvat liian eksoottisilta omaan kotiin? Voiko selkeyttä ja pelkistettyä rakastava löytää simpukoista harmoniaa sortumatta stereotypioihin? Miten sinä sisustat simpukoilla?

Nyt kivet ja simpukat paistattelevat kaupunkiluukun olohuoneessa tulitikkukaktuksen kaverina. Punaiset kivet hehkuvat upeasti ruskeassa Arabian keramiikkakulhossa ja valkoiset simpukat raikastavat kokoelmaa. Ajopuut puolestaan vien saaren mökkikotiin.

Laukkuja tyhjentäessä tuli myös tämä kaksikko vastaan. Aarrejahdissa mentiin maistuvilla ja nopeilla retkieväillä tuttuun tapaan. Leivänpäällisistä yli jäi mm. makrillifileet tulevia kesäretkiä odottamaan. Luettiin myös ennen Norjan matkaa, että hunaja loppuu Suomesta ja paniikissa otettiin naapurin tuotantoa mukaan. Ulkomaisissa ruokakaupoissa käynti on silmänruokaa ja seikkailua sekin. 😉

Mitä aarteita sinä olet löytänyt tänä keväänä?

Mökkikoti & neljä vuodenaikaa saaristossa. Tervetuloa!

Vastaa